Trans ry kyseenalaistaa Helsingin Sanomien ratkaisuja “nettihassuttelijaa” koskevassa uutisoinnissa

kannanotot 3. heinä 2020

Kuvituskuva: Zackary Druckner/The Gender Spectrum Collection

Helsingin Sanomat teki 2.7.2020 uutisen siitä, kuinka provokaattorina tunnetuksi tullut Anter Yaşa esitti valheellisesti sosiaalisessa mediassa olevansa transaktivisti, tavoitteenaan ilmeisesti saada transaktivismi sekä transihmiset yleisesti näyttämään naurettavalta. Yaşan kommentit kohdistuivat tällä kertaa kuukautissuojayritys Vuokkosten mainosmateriaaleihin, joiden Yaşa totesi olevan transfobisia, sillä niissä esiintyi vain naiseksi tulkittuja henkilöitä, Yaşan sanoin ”naisoletettuja”. Vuokkosten reaktio oli lopulta luoda vitsinä vastineeksi ”Veikkoset”, joiden tuottama huvittunut reaktio sosiaalisessa mediassa oli Helsingin Sanomien uutisoinnin kärkenä.

Uutisessa alun perin kutsuttiin Yaşaa trolliksi, jonka toimittaja muutti myöhemmin ”nettihassuttelijaksi”. Hassuttelu ei kuitenkaan kuvaa parhaiten sellaista toimintaa, jonka ilmiselvänä tarkoituksena on saada transihmiset, erityisesti transaktivistit, näyttämään naurettavilta cissukupuolisen enemmistön silmissä. Kyseessä oli hyvin selvä trollaus, sillä Yaşa ilmoitti sosiaalisessa mediassa jo aiemmin aikovansa tehdä vastaavia tempauksia jugurttipurkkien kuvituksista lähtien. Tällöin trolli on hyvin ansaittu titteli, sillä trollaaja on trolli niin kauan kuin trollausta, eli tarkoituksellista vähemmistöjen asemasta käytävien keskustelujen häiriköintiä, harrastaa.

Trollaustarkoituksestaan huolimatta Yaşan kommenteissa oli myös perää, joskin tämä tuskin oli tarkoituksena. Kuukautissuojat ja muut kuukautisiin liittyvät tuotteet ovat totuttu yhdistämään markkinoinnissa naisiin sekä erityisesti feminiinisyyteen, vaikka niitä tarvitsevien kirjo on laajempi ja potentiaalista asiakaskuntaa löytyy esimerkiksi transtaustaisista miehistä sekä muunsukupuolisista ihmisistä. Sen sijaan, että Helsingin Sanomat antoi huomiota cissukupuoliselle trollille, olisi se voinut nostaa esille tämän ongelman ja kääntää keskustelun vähemmistöjen huomioimiseen.

Helsingin Sanomien toiminta on ongelmallista juurikin siksi, että transihmisten itse esille tuomansa huolet omasta ja toistensa terveydestä harvoin saavat vastaavanlaista näkyvyyttä suuremmissa medioissa, joka voisi tuoda äänemme enemmistön korviin. Enemmistöön kuuluvan ihmisen vähemmistöjen kustannuksella tekemä provosointi kuitenkin oikeuttaa saamaan oman nimensä ja agendansa maan suurimpiin lukeutuvan median sivuille.

Me Trans ry:ssä toivomme, että toimittajat kiinnittäisivät huomiota siihen, millaisia asioita nostavat esiin vähemmistöaiheita käsitellessä. ”Vitsailun” nostaminen on usein harmitonta, mutta kun se saa kohtuuttoman painoarvon oikeisiin, vähemmistön itsensä esille nostamiin ongelmiin sekä meidän omaan ääneemme verrattuna, niin se muodostuu ongelmalliseksi käytännöksi.

Haluamme olla toimittajien apuna sukupuolivähemmistöjä käsitellessä ja kerromme mielellämme esimerkiksi erinäisistä ongelmista, jotka liittyvät ei-naisena menstruoimiseen. Esimerkkejä tällaisista haasteista ovat vaikkapa roskakorien puute miesten vessoissa, julkisen kuukautiskeskustelun keskittyminen ”naiseksi tulemiseen” kuukautisten alkaessa sekä se, kuinka vaikeaa on saada hyvää ja tehokasta apua kuukautiskipuihin silloin, kun sukupuoli ja/tai sen presentaatio on muuta kuin odotetun lainen.

Trans ry tarjoaa mieluusti medioiden käyttöön asiantuntijoidemme lausunnot ja haastattelut sekä tarvittaessa tarjoamme myös koulutuspalveluita edullisesti. Asiantuntijamme ovat kaikki rautaisen osaamisensa lisäksi myös kokemusasiantuntijoita. Yhteydenottopyynnöt, haastattelupyynnöt sekä kyselyt palveluistamme voi lähettää support.transry.fi -palvelumme kautta.

Avainsanat

Trans ry

Trans ry on sukupuolivähemmistöjen oikeuksia ja asemaa yhteiskunnassa edistävä järjestö. Sen toiminta on yhteisölähtöistä.

Hienoa! Tilauksesi onnistui.
Hienoa! Viimeistele saadaksesi täyden pääsyn.
Tervetuloa takaisin! Olet kirjautunut sisälle.
Valmista! Tilisi on nyt aktivoitu ja sinulla on kaikki sisältö saatavilla.